Ympyrän toiminta-ajatuksena on tuottaa monipuolisia ja kilpailukykyisiä palveluja ja etuja asiakasomistajilleen Kymenlaaksossa, osana S-ryhmää. Osuuskauppa pyrkii lisäksi henkisesti ja taloudellisesti edistämään toimialueensa asukkaiden hyvinvointia. Toimintamme tunnusmerkkejä ovat mm. palvelujen monipuolinen kehittäminen, asiakassuuntautuneisuus, osaava henkilökunta ja tehokas sekä kannattava toiminta. Ympyrä toimii Etelä-Kymenlaaksossa: Hamina, Kotka, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti
Kenttäkoulutettava tutustuu marketkauppaan, matkailu- ja ravitsemiskauppaan sekä ABC-liikennemyymälöihin. Myös konttorijakso kuuluu aina kenttäkoulutukseen Ympyrässä. Ympyrässä on perinteisesti pidetty huolta siitä, että kenttäkoulutettavamme tutustuvat moniin toimialoihin. Ylivoimaisesti suurin osa koulutuksesta suoritetaan kuitenkin omalla toimialalla. Tarkoituksena on, että kenttäkoulutettava perehtyy mahdollisimman laajasti eritasoisiin tehtäviin sekä toimialansa ketjukonsepteihin. Kun oppia ja kokemusta kertyy koulutuksen edetessä, pystyy "kenttis" vähitellen vaativampiin ja vastuullisempiin tehtäviin.
Koulutus tapahtuu Ympyrän toimialueella. Kenttäkoulutuksen tavoitteena ovat tulosvastuulliset esimiestehtävät, esimerkiksi myynti- tai marketpäällikön tehtävät, liikennemyymäläpäällikön tehtävät tai ravintolapäällikön tehtävät. Välittömästi koulutuksen jälkeen työtehtävät voivat olla myös projektiluontoisia.
Kenttäkoulutukseen hakija voi olla opiskellut ammattikorkeakoulussa (amk) tai ammattioppilaitoksessa (toisen asteen tutkinto). Myös opintojen loppuvaiheessa oleva hakija voidaan hyväksyä koulutukseen.
Toivomme kenttäkoulutettaviemme nauttivat arjen työstä ja uskaltavan heittäytyä haastaviinkin tilanteisiin täysillä mukaan. Heidän tulisi olla aikaansaavia ja toimeenpanokykyisiä. Toivomme myös, että hakijalla on juuret toimialueellamme tai lähellä toimialuettamme.
Tarjoamme mahdollisuuden tutustua käytännön tekemisen kautta uudistuvan ja menestyvän yrityksen toimialoihin ja erityisesti omaan toimialaan. Ympyrän kenttäkoulutettavalla on hyvät edellytykset edetä Ympyrässä mielenkiintoisiin ja vastuullisiin tehtäviin.
Tulevaisuudessa Ympyrä palvelee asiakasomistajia yhä monipuolisemmin palvelutarjontamme laajentuessa. Haastavia ja palkitsevia esimiestehtäviä on tarjolla monilla toimialoilla jatkossakin.
Kenttäkoulutuksen aikana solmit uusia ystävyyssuhteita ja verkostoidut tavalla, josta hyödyt pitkälle tulevaisuuteen. Kenttäkoulutusaikaa et unohda koskaan!
Hanna Nykänen, henkilöstöpäällikkö, puhelin: 050-531 7978jyrki.valannesokfi
Hakulomake
